maanantai 13. joulukuuta 2010

Purikuraa ja karuselli

Huomasin Purikura shopin facebook-sivuilla että Purikura shop on sulkemassa ja että lauantaina 11.12 olisi viimeinen aukiolopäivä (Ei hätää! Sivujen mukaan purikura-automaatteja aiotaan kuitenki vuokrata eri tahoille ympäri Suomea, eli kyllä jatkossakin pitäisi vielä olla mahdollista purikurailla Suomessa.). Minä ja Sonja menimme siis lauantaina purikurailemaan "viimeistä kertaa".

Aloitetaan taas tylsästi asukuvalla:

Huppari ekaa kertaa käytössä. :D Sain muuten myös hiljennettyä saappani! Laitoin ohueen kerroksen Nahkiss-kenkävahaa, joka on tarkoitettu nahka- ja muovipinnoille, tuon nahkapinnan päälle joka on kengännauhojen alla. Kyllä ne vielä narisevat vähäsen, mutta eivät yhtä ärsyttävästi.

Asu:
Huppari, mekko, rannekoru, hiusrusetti, sukat, laukku: Angelic Pretty
Kengät: Baby, the stars shine bright





Purikurakuvia. Mokasin hieman ja päädyimme sitten koristelemaan saman kuvan kaksi kertaa. Nämä ovat otettu Love Star Slim-koneella, ei tullut yhtä kivaa jälkeä kuin Sweet Holic:illa.

Ulkona oli kauhea lumisade mutta uskalsimme kuitenkin ulos Narinkkatorille jonkinlaisten joulumyyjäisten keskelle kun huomasimme että siellä oli karuselli!


Hyppäsimme kyytiin (ilmaista!) ja otimme muutaman kuvan. Ne kyllä epäonnistuivat aika pahasti lumisateen, naamani rumuuden ja pimeyden takia.


Hieman kummaa ehkä, mutta käytän sateenvarjoa myös lumisateella. Lumisateella on samanlainen vaikutus hiuksiini kuin sateella.

8 kommenttia:

  1. sonja = best

    miten kiva merkintä <3

    t. mysteerianonyymi

    VastaaPoista
  2. Joo, mäkin käytän lumisateella välillä sateenvarjoa, koska muuten tulee luonnonkiharat esiin! :D

    ja kiva asu, punainen ja karusellit näyttävät kivan jouluisilta! :)

    VastaaPoista
  3. Noi karuselli kuvat on tosi nättejä :3 Ja sun asu on todella söpö ^w^ ~Anni

    VastaaPoista
  4. Sonja: Joo joo. XD Ei tarvitse esittää anynyymiä. ;< Kiits kuitenki. <3

    pau lau mau: Kiitos! Jee en ole ainoa. XD Välillä tuntuu hieman oudolta olla ainoa sateenvarjon kanssa jossain yleisellä paikalla.

    Anni: Kiitos <3

    VastaaPoista
  5. Sonjasi on kuuma kolmannessa kuvassa(; oikeasti.. <3

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: "Sonjani" XD onhan se, aina ;)

    VastaaPoista
  7. ^ hahajfjfkgflöaa :D omasta mielestäni oon superkuumis tos tokas kuvas ;_; *toivoo nuorenevansa neljä vuotta*

    VastaaPoista