sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Crèmen askarteluilta ja unelmamekkoeuforiaa

Osallistuin viime torstaina Crème de la Garderoben askarteluiltaan Villipuutarhassa. :D Askartelimme ostoskasseja ja henkareita tulevaa tapahtumaa varten.

En ole ennen ollut Villipuutarhassa ja pakkoa sanoa että todella ihana kahvila on kyseessä! Joka puolella on niin paljon katsottavaa ja hauskoja yksityiskohtia, ihana sisustus wc-tiloja myöten. Ihan kuin istuisi jonkun kotona.



Superherkullisia korvapuusteja ja valskosuklaa-vadelmamoussekakku.



Naamakuva kotoa, silloin kun kiharat olivat vielä kuosissa. Pimeän tulo aikaisin syksyllä on huono juttu, valaistus sisätiloissa on ihan surkea ja kuvat epäonnistuvat.

Juliette et Justinea vasemmalla, ybersöpö pupulamppu oikealla.

Asukuvat minusta otti Myrre.

Neuletakki, sukat: Itse kustomoitu
Hame, rannekoru, kengät: Angelic Pretty
Laukku: Heart E


Rittis oli tuonut osan myytävistä tavaroistaan paikan päälle ja emme pystyneet olla penkomatta vaatekasseja. Rittiksellä oli kaikkea ihanaa ja onnistuinkin vahingossa tuhlaamaan Crèmeen säästetyt rahani jo nyt... XD Nappasin Rittikseltä nimittäin yhden unelmamekoistani; Mary in the sky with candies JSK punaisena! Vaikka shoppailimme hieman etuajassa niin no worries, voin taata että Rittikseltä löytyy vielä myyjäisissä kaikkea ihanaa ja suuri osa tavaroista majailee vielä Salossa. :D

Yleensä heräteostan kaikki lolivaatteeni kun jotain kivaa sattuu eteen, mutta tämä on ensimmäinen mekkoni jonka omistamisesta olen uneksinut jo vuosia. Tältä siis tuntuu vihdoinkin sen oman unelmamekkonsa saaminen... järjetön tunne! Tiedän tiedän, kyse on vain vaatekappaleesta, mutta jotain maagista tässä kyllä on meneillään.


Katsokaa nyt tuota yläosaa. :D Tuo on harmikseni melko iso minulle, mutta eipä se mitään. Toinen Babyn mekkoni on myös samalla tavalla liian iso (en tajua... eihän japanilaiset tytöt/naiset ole mitään Pamela Andersoneita..?). Keksin mekolle heti monta eri asukokonaisuutta joita on ihan pakko päästä kokeilemaan. Ah, ihana ihana mekko.

lauantai 29. lokakuuta 2011

My Little Pony

Viime keskiviikkona minulla ja Sonjalla oli My little pony: Friendship is magic-kekkerit. XD Sonja on täysin hurahtanut kyseiseen piirrossarjaan ja oli sitä mieltä että poni-inspiroitunut loliasu olisi asiaa. :D Siitä sitten syntyi Fluttershy-poniin perustuva asu. Paljon keltaista, vaaleanpunaista, hieman minttua, kukkia ja eläinhahmoja, etenkin perhosia.


Asu:
Paita, hame: Baby, the stars shine bright
Sukat, kengät, kirahvisormus, rannekoru: Angelic Pretty

Keksin muuten ovelan ratkaisun hameen alushameongelmaan, ilman että hameen tarvitsee pistää palasiksi. :D Taitoin alushameen pari kertaa niin että se jäi ainoastaan tuonne hameen yläosaan puffuttamaan ja oma alushameeni pääsi vapaaksi puffutamaan alaosaa. Täten sain hameeseen enemmän volyymiä, yay. Näissä kuvissa hameen muoto on vähän hölmö, syytän kuvakulmaa.


Fluttershyn symboli on muutama perhonen joten lätkäsin perhosasusteiden puutteessa pari perhostarraa naamaan. :D


Sonja lainasi hetkeksi puputakkiani ja esitti Fluttershyn Angel-pupua. XD Voi parkaa.


Leivoimme omenapiirakan!


Katsoimme myös muutaman jakson kyseistä sarjaa, ihan kivalta vaikutti mutta en jäänyt sen koomin koukkuun. Kuvassa Angel ja Fluttershy.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Oh fudge

Tänään oli ohjelmassa aikaisin heräämistä ja kirpputorille menoa.


Asu:
Hame, paita, sormus, kengät: Angelic Pretty
Laukku, sukat: Baby, the stars shine bright
Kissakoru: Itse tehty
Hattu: Metamorphose

Kirppislöydöt. Lasten taikassauva, josta aion irroittaa tuon tähden muihin tarkoituksiin, sekä minihalinalle jonka Sonja osti minulle. XD

Kirpputorin jälkeen seilasimme ympäri hiljaista sunnuntaisaamuista kaupunkia ja päädyimme Eurooppalaiselle ruokatorille Lasipalatsin vieressä.

Lässähtäneet tupeeraukset. :( Takki: Baby, the stars shine bright


Ostin palan superkallista walnut & maple syrup fudgea. Tuli Pariisinostalgiaryöppy kun myyjä puhuin ranskaa minulle ja yritin takellella takaisin jotain. XD


Hyvää oli!

perjantai 21. lokakuuta 2011

"Madame, this is Versailles"

Tapasin ystäviä kahvittelun merkeissä viime lauantaina. Mari oli varannut meille pöydän Cafe Ekbergistä ja puhukoodina toimi classic lolita. Ei niin classicpainotteisella vaatekaapillani oli hieman vaikeata toteuttaa classicia, mutta parhaani yritin. :D



Tahdoin jotain lämmintä päällepantavaa joka kuitenkin sopisi classiciin, ainoa jonka löysin oli tämä pikkusiskoni neuletakki.

Melko kesäinen koordinaationi kaiken lämmikkeen alla... Kuvitelkaa tuonne taustalle vaikka vihreää ruohoa ja kukkasia. XD

Asu:
Mekko, saappaat: Baby, the stars shine bright
Laukku: Heart E
Bolero: Seppälä
Olkihattu: Itse tuunattu


Tuunasin olkihattuni uuteen uskoon. :D Edelliset koristeet saa siis helposti poistettua ja laitettua takaisin, ja hätätilanteita varten voi tuunata hatun vaikka classicvivahteisesti.

Sanni otti kuvia meistä tällaisella filmikameralla. Nette toimi apulaisena. Toivottavasti kuvista tulee hyviä!

Ryhmäkuva. Vilkutamme tässä vastaikkaisen talon randomille nuorelle miehelle joka tuli katsomaan puuhiamme ikkunasta. XD Kuvan otti Nette.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Ostoksia

Paketin lähetysseuranta on ehkä stressaavinta ikinä :D Etenkin kun uutta tietoa ei tule moneen päivään ja kaikki vaiheet kestävät epätavallisen kauan. Onneksi kauan odotettu paketti saapui turvallisesti kotiin eilen! Kyseinen paketti saapui Japanista asti ja tällaista sieltä päin tällä kertaa:


Baby, the stars shine brightin keltainen printtihame! Love at first sight. Vihdoinkin jotain keltaista ja ensimmäinen printtihameeni Babyltä. Tuo on aivan ihana ja kaikkea, mutta eräs asia tuossa kummastuttaa ja ärsyttää, nimittäin sisäänrakennettu alushame. Kaikissa AP:n hameissa on hyvin tilava ja hieman puffua antava sisäänrakennettu alushame, mutta tässä Babyn hameessa alushame on hyvin ahdas eikä se puffuta ollenkaan. Ahtaudensa takia sen alle ei mahdu kunnon alushametta ja hameella ei millään saa aikaseksi superpuffua muotoa. Tämä alushame siis rajoittaa helman volyymiä, ei lisää sitä niin kuin niiden tehtävä yleensä on... Sisäänrakennettua alushametta ei myöskään saa millään otettua pois ilman että koko hame pitäisi purkaa. En omista muita Babyn vaatteita joissa olisi sisäänrakennettua alushamet, niin osaako kukaan kertoa onko ongelma sama kaikissa Babyn hameissa? :o Ihme juttu.

Samalla ostin myös pari Chocomintin asustetta. Lisää keltaista ja karkkivärejä!

Rusettiklipsi/rintakoru ja tähtisormus.

perjantai 7. lokakuuta 2011

HAPPY BIRTHDAY BLOG

ELECTRIC SPACE CAROUSEL 1 YEAR
Perustin siis tämän blogin tasan vuosi sitten. Se ei ole hääppöinen ikä, mutta olen ylpeä siitä että olen jaksanut päivittää blogia ja lukijoita on kerääntynyt huimat 138 kpl! Olen todella kiitollinen kaikille jotka seuraavat blogiani ja etenkin niille jotka jaksavat kommentoida. :D Synttärin kunniaksi haluaisin siis kuullaa teidän mietteitänne Electric Space Carouselista, yleistä palautetta, parannusideoita sekä mahdollisesti myös postaustoiveita ja muita ideoita tulevaisuuden varalle! Kiitos etukäteen.

Piknikasu ja teekutsut Mimin luona

Kävimme Sonjan kanssa piknikillä viime viikon perjantaina epätavallisen lämpimän päivän kunniaksi. Taisi olla tämän vuoden viimeinen piknik, nyt on ulkona sen verran kylmää. Tältä näytin:


Asu:
Mekko, bolero, kengät, karkkisormus, rusettipanta: Angelic Pretty
Laukku: Heart E

Lauantaina oli vuorossa teekutsut Mimin luona Lahdessa. Vieraina olivat Mari ja hänen ystävänsä Sari sekä Susanna ja hänen miehensä.


Asu- ja pärstäkuva kotona kun tukka oli vielä tuuhea. :D

Asu:
Mekko, laukku: Angelic Pretty
Neuletakki, kaulakoru: Itse kustomoitu
Kengät: Baby, the stars shine bright
Sormus, hiusklipsit: H&M

Paljon hyvää syötävää oli. Ceasarsalaattia, briossi, muffinsseja, juustokakku yms.


Taisin juoda ennätysmonta kupillista teetä näiden teekutsujen aikana. Yleensä juon korkeintaan pari kupillista, mutta tällä kertaa sitä tuli juotua ainakin 5.. tai enemmän. Crème Brûlée oli ehdoton suosikkisorttini. Mimin ja Anssin leipoma briossi (eräänlainen leipä) oli ihan taivaallista.

Susanna.

Mimi.

Sari.

Mari.

Ruokailun jälkeen menimme ulos ottamaan asukuvia paremman valaistuksen toivossa.



Minä ja Mari mätsäsimme ihan sattumalta. :D


Teekutsujen loppupuolella joimme ja söimme lisää teetä ja kakkua. Sen lisäksi pelasimme giljotiini-korttipeliä! Pelissä on tarkoitus kerätä kuninkaallisia ja aatelisia giljotiiniin ja ansaita sillä pisteitä.