keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Copenhagen calling

Olen hengissä! Once again, kauheasti bloggattavaa ja niin vähän jaksamista. Kävimme koko perheen voimin Kööpenhaminassa äidin 50-vuotissynttäreiden kunniaksi heinäkuun lopulla. Kuvat puhukoot puolestaan.

Asuimme Tivoli Hotelissa. Se oli Tivoliteemainen hotelli, joka on erityisesti lapsiperheille ja konferenssivieraille suunnattu (en tiedä miten nuo sitten yhdistetään onnistuneesti? XD). Aulassa oli pöytäjalkapalloa ja pingistä, jee. :DD

Kenen idea oli yhdistää noin ruma matto vaaleanpunaisten seinien kanssa..




Hieman modernimpaa. Tämä on ihan asuintalo. Aika monella kerrostalossa asuvalla oli grilli parvekkeella.


Eipä ollut muuta katsottavaa hotellissa juuri silloin, onneksi FiM oli englanniksi eikä tanskaksi.

Pörssirakennus spiraalitornilla. 






Kööpenhaminassa pyöräillään paljon(!). Aina piti jalankulkijanan varoa pyöräilijöitä.






Pelottava härveli.








Pyhitimme lauantaiaamun kirppistelyyn ja niitä olikin yllättävän vaikea löytää. Jouduimme karttamme ulkopuolelle, hieman rähjäisemmälle alueelle. Emme lannistuneet yllä olevasta sanomasta, vaan jatkoimme etsintäämme.

 Jee, finally löydettiin kirppis!


Design Capital vouhotuksesta ei pääse eroon edes ulkomailla... Törmäsimme Suomen suurlähetystöön.





Matkan ainoa siedettävä kuva minusta, olin lähinnä kameran takana tai muuten vaan näytin typerältä kameran edessä. XD






Nokikanan pesä poikasineen.

 Joutsenpari poikasineen.

Joutsen vs nokikana.



Ja sitten olimme yhtäkkiä keskellä metsää/niittyä. Huomatkaa isän hieno Angry Birds reppu (pikkuveljen).

Kööpenhaminassa oli aika kuumaa ajoittain, joten jäätelötauot olivat tarpeen. :D

Yllättäen saimme jäätelöiden kanssa kaupan päälle mangopirtelön. XD Mukava myyjä.

Vortex stomach.

Oltiin Annan kanssa lähes samat päivämäärät Kööpenhaminassa ja päätettiin tavata. :D Törmäsimme tosin jo sattumalta Tivolissa yksi ilta. Tässä olemme kirpparilla sunnuntaina.

Vähäiset ostokseni. Cheer bear, laatikko ja oudot halinallefiguurit kirpparilta. Koristenauhaa mahdollisia tulevia projekteja varten. Ostin myös shortsit ja paidan.

Kööpenhamina oli kaiken kaikkiaan todella nätti kaupunki, paljon nähtävää ja vanhaa rakennusta jokaisessa kadunkulmassa. Miinusta siitä että ruoka ravintoloissa oli oikeastaan aika pahaa/outoa.. (en tiedä, käytiinkö vain väärissä paikoissa XD) ja siitä, että Tanska on aika kallis maa.

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Tuo Tivolin laite näyttää kyllä aika pelottavalta. Kivoja juttuja myös oot löytäny. Ois kiva käydä joskus Tanskassa.=)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Kiitos! :D Tanska on kyllä ihan näkemisen arvonen. :D Kielikään ei ole kovinkaan vaikeaa lukea jos ruotsia osaa jonkun verran.

    VastaaPoista
  3. Että sä jaksoit ottaa paljon kuvia. No mäkin otin mut en oo jaksanu paljoo niitä julkasta. :D
    Köpis on kyl ihan erikoinen paikka, se vaan on...ihan outo, en kyl tiiä oliko se hyvä vai huono juttu. Hieno selkäkuva musta. XD

    VastaaPoista
  4. Ei vitsi hajoilin ihan sikana tonne sun vortex mahalle ja tolle ihmeen lapulle. :''''D Tais olla kiva reissu!

    Ja kivoja juttuja löysit aa! ; u ;

    VastaaPoista
  5. Anna: Köpis oli kyl aika jännä paikka. XD Voit saada pari edest otettuu kuvaa susta kans jos haluut. XD

    Ludmilla: XD Olihan se joo. :D Ja thx <3

    VastaaPoista