sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pastel decor

Olen venytellyt tämän postauksen tekemistä jo aikasen kauan erinäisten syiden takia. Lähinnä siksi, että keksin aina jotain parannettavaa huoneessani. Ajattelin siis tehdä tällaisen blogimerkinnän, jossa esittelin vähän muutoksia huoneeni sisustuksessa. :D Innostuin muuttamaan huoneeni pastellisemmaksi jokunen aika sitten. On tullut maalattua ja tuunattua oikein olan takaa viime puolen vuoden aikana. Suurimman osan näistä olette ehkä nähneet jossain taka-alalla huoneessani otetuista asukuvista.

Halinallet saivat ikiomat vaaleanpunaiset hyllyt <3

Askartelin Berliinistä ostetuista kehyksistä ja Lauralta saamistani kirjepapereista ihanat taulut!

Sonjalta saatu vanha koriste-esine sai astetta pastellisemman ulko-asun ja metalliosien kiillotuksen. Jälkeen-kuva ei anna oikeutta hepalle.. Tuo kultainen tanko on kiiltävän kultainen puhdistuksen jälkeen.

Tylsän puunväriset laatikostot muuttuivat vaalenpunaisiksi. Myrreltä hamstratut servietit elävät uutta elämää lehtikoteloiden pinnalla. Vieressä koalakeksien laatikko kynätelineenä.

Ja vihdoinkin sain luvan maalata vaatekaappini valkoiseksi!

Uudet verhoni! Löysin kankaan kirpparilta ja ompelin siihen rypytyksiä ja isot satiinirusetit. Jätin vanhat verhoni uusien taakse ja niistä pilkistääkin kivasti sivulta tuo valkoinen hörhelö. Myös mallinuken musta jalka vaihtoi väriä valkoiseen.


Uutuutena huoneessani tämä nätti klaffilipasto. Nyt huoneeseeni ei mahdu enää yhtäkään uutta kalustetta. XD Lipastossa on herkkuteema. Ompelin lipastoon ylijääneestä verhokankaasta söpöt pöytäliinat.



Heitin kaikki lolipaitani lipaston alalaatikoihin koska vaatekaappi alkoi tursuamaan yli.

Vaatekaappi ei tosin näytä ollenkaan tilavammalta. D:

Joululahjaksi saatu halinallehankari on oiva koruteline!

Mitäs tykkäsitte? :D

Keksin koko ajan uusia tapoja pitää kasvavaa tavaramäärääni esillä yms.. Ajattelin tehdä huonepostauksen jossain vaiheessa (kunhan saan siivottua ja järjesteltyä kaiken kuntoon). Ajattelin toteuttaa sen videomuodossa, jos onnistun.

28 kommenttia:

  1. Ihana postaus! :) Ku olin lueskelemassa sun vanhoja postauksia, niin yhtäkkii menin takasi etusivulle ja ajattelin et mitä ihmettä. XD Uusi postaushan se vain olikin. :) Ja sit taas päätän kysyä jotakin: Mistä sä tiiät niiden halinallejen nimet? Lukeeko niis vai etsitkö netistä?? :D

    VastaaPoista
  2. Ei voi muuta sanoa kun WAU! Ehkä yksi asia joka voi olla suloisempi kuin uusi huoneesi on ehkä sinä itse! <3

    VastaaPoista
  3. tooosi ihanaihanaihanaihana huone! <3 :D nwn

    VastaaPoista
  4. Ihana huone sulla! Haluun sen!

    VastaaPoista
  5. Oona Angel: Haha. XD Painoin "Julkaise"-nappia liian aikasin, niin pahoitteluni jos ehdit nähä postaukseni ennen oikolukua. XD Jotkut nimet muistan lapduudestani, mutta suurimman osan kalastan esiin netistä. Tässä hyödyllinen taulukko: http://www.latourdesheros.com/AAA/Care_Bears_Index_2011.jpg

    Anonyymi1: Uu aa kiitos ;_;

    Sussu ja Emmi: Kiitti! :3

    Anonyymi2: Kiitos!

    VastaaPoista
  6. mikä prinsessaunelma! kuin karkkikauppa ja lastenhuone yhdistettynä, syötävän sulonen kerrassaan ;__;<3

    VastaaPoista
  7. Ihana toi sun huone :) Kaikki noi sun vaatteet on NIIN ihania, että tekisitkö joskus vaatteittes esittelyn kuvina/videona. Ja jos kiinnostaa liity mun blogin lukijaks:
    http://mariaslife-m.blogspot.com

    VastaaPoista
  8. Wow, amazing! *_*
    I collect Care Bears too. :3 http://the-pink-posy.blogspot.cz/search/label/Care%20Bears

    VastaaPoista
  9. Voi kun oliskin mahdollisuus sisustaa noin suloisesti! Tarvis rahaa..nyyh..

    Asutkos vielä vanhempien luona vai jossain solukämpässä?

    Mmm..vaatekaapin sisältö! ♥

    ~ Frillycakes ♥ ~

    VastaaPoista
  10. Aivan mahtava huone, oot nähny hirveesti vaivaa sen eteen mutta kyllä on sen arvoista! Kademieli iski. :D

    VastaaPoista
  11. Oooooh miten söpö huone *o* Ihanaihanaihana ja ihan sairaan suloinen :3 Ja aww toi lipasto... Niin syötävän suloisia tavaroita siinä. >w<

    Tämmönen "ihkutuskommentti" nyt tuli, mut oh my god söpöin, suloisin ja herkullisin huone ikinä !! ^u^

    VastaaPoista
  12. ah how i love your room and wardrobe! absolutely perfect!

    VastaaPoista
  13. enkEli: Kiitti! :3

    Maria Koivisto: Kiitos! Edellinen vaatekaappipostaukseni on tässä: http://electricspacecarousel.blogspot.fi/2011/03/vaatekaappi.html, mutta olen kyllä ajatelut uuden tekoa koska toiveita siitä on tullut. :D Taidan kuitenkin jättää sen japaninmatkani jälkeiseen aikaan, koska silloin vaatekaappi varmasti kasvaa kertaheitolla.

    Saki: Aww, thank you for the link! :D Such a pretty collection. You have a lot of plushies that I wished I would own. Where do you usually purchase your bears from? :D

    Sasetar: Kotona asustelen vielä. :D Ei ole ollut tarvetta muuttaa opiskelun perässä ja tahdon
    muutta vasta sitten kun minulla on vakituinen työ esim. opiskelun ohessssa, eikä pelkkiä pätkätöitä siellä sun täällä. :< Olis kyllä kiva muuttaa omaan kämppään.

    Kaino: Kiitos! :D Muhun on iskenyt kauhea sisustusvimma. XD

    Laura nwn: Kiitos tuhannesti! :D

    Tova: Thanks!

    VastaaPoista
  14. Ihana huone, oon taas niin kateellinen ;____; tahdon halinalleja!

    VastaaPoista
  15. Meetsä Japaniin? :o

    VastaaPoista
  16. Milloin on sun synttäri? Haluaisin lähettää sulle lahjan :)

    VastaaPoista
  17. I love love loveee your room! It's so tidy and organized and looks so well planned. I'm saving these in my room inspiration folder this instant.

    VastaaPoista
  18. IHANA VAATEKAAPPI ----! ♥
    ihan täydellinen. Maksaisin tollasesta mitä vaan. Miten sulla on oikein rahaa kaikkeen tuohon ?
    Muutenkin ihana sisustus <3 Oikea pastellihuone !

    VastaaPoista
  19. Anonyymi1: Jep! Viikon matka on buukattuna maaliskuulle. :D

    Anonyymi2: Heinäkuussa vasta. Mut ei ei, ei minulle mitään lahjoja tartte lähetellä! D: :D

    Milla: Thanks!

    redtonic: Oh, thank you. ;_; Glad you enjoyed my super sugary room. :D I'll post better pictures when I get it fully cleaned and ready.


    Miku_6: Kiitos! Tuo on oikeastaan aika pieni vaatekaappi, jos ottaa huomioon sen että olen pukeutunut loliin yli 5 vuotta. :D Säästämällä ja tekemällä töitä olen raapinut kasaan rahani.

    VastaaPoista
  20. Most of the are from thrift store or some auction. :)

    VastaaPoista
  21. Moi. Mä oon Viluinen Kissa, mutten jaksa kirjautua. Mulla on tuommoinen halinalle kissa<3

    VastaaPoista
  22. Viluinen kissa: Ooh, kelpais mulle sellanen. ;_;

    VastaaPoista
  23. This is such an inspiration room! Very beautiful details and your closet is full of cute things ♥_♥

    VastaaPoista
  24. oh sulla on paljon halinalleja! mistä sä oikein niitä löytäny? :) *tahtoo*

    VastaaPoista
  25. Anonyymi: Jep, onhan noita kertynyt. Vastasin kysymykseesi tuonne toiseen postaukseen missä myös kysyit samaa.

    VastaaPoista