tiistai 26. maaliskuuta 2013

HelloCon weekend

Aika rikkoa radiohiljaisuus! Olen palanut Tokiosta jo jonkin aikaa sitten, merkintöjä siitä olen väsännyt ahkerasti. Haluan kuitenkin bloggata aikajärjestyksessä ja sen takia uuden merkinnän teko on hieman venynyt, sillä olen odottanut Helloconin virallisia kuvia. Mutta tässä tämä postaus nyt on!

Lolien ensimmäinen ikioma con järjestettiin lauantaina 23.2 ja kuten viime postauksessa manitsinkin, olin mukana kahdessa näytöksessä. Coni tuli koettua suurilta osin takahuoneessa, mutta ei se mitään. :D Tunnelma on aina mahtava sielläkin. Minulla oli kaikenkaikkiaan kolme asua conin aikana.

Kuvauspalvelun kuvat (c) Miikka Pihlajamäki. Tältä näytin kun vapaa-ajallani haahuilin ympäri conia. Kaikki Angelic Prettyä paitsi tuo pupuhahmo ja itsetehty punainen hiusrusetti.


Mari ja Kati pitivät mielenkiintoista luentoa pukuhistorian yhteydestä lolitaan. :D Harmi, etten ehtinyt katsoa kokoa luentoa loppuun.

Olin mukana Ehdotonta Eleganssia-näytöksessä ja sain lainata Mimiltä Moitien Cathedral-mekkoa. Oli aika jännää pukeutua goottiloliin ekaa kertaa. :D Minulla oli mustan lisäksi hopeisia asusteita.

Backtagella ennen goottinäytöstä.

Vain osa backstagella vallinneesta kaaoksesta.

(c) JBM. Vilkkuva alushame, buu.

(c) JBM.

(c) JBM.
(c) Sanni Siira.

(c) JBM.






Löysin Cathedral twinnin! :D

Lolita Complexin Q&A. Kuulin tästäkin vain osan, mutta kiinnostavaa oli.



Seuraavaksi oli vuorossa valmistautuminen Lauran järkkäämään OTT-näytökseen, Only Sky is the Limit. Minun teemanani oli tähdet ja avaruus, asu oli myös aika fairy kei-vaikutteinen.

Takahuoneessa myös pastelliyrjöön pukeutuneen Ninnin kanssa <3

(c) Sanni Siira.



(c) Hortensia



Asu:
Sukkahousut: Sweetie Cakes
Kengät, hame, pakettikaulakoru, laukku, sininen rusetti tukassa: Angelic Pretty
Kuukaulakoru: Nile Perch
Matkalaukku, halinalle laukussa, halinallesormus: Kirpparilta
Neuletakki: Itse kustomoitu


All the pretty girls! Jenni puuttuu kuvasta. :<

Essin Maailma.

Ninni myyntipöydän ääressä.

Charlotta, Natsu ja Laura.


Lolita ja feminismi-paneeli.

Ostokseni! Swimmerin vihkokuoret, rusettiklipsit Charming Suicidelta, keltainen rusetti ja pupu Toccon Lolita Complex-merkiltä ja lopuksi vielä Essin Maailman Domino-avaimenperä.

Sunnuntaina vietimme Ninnin synttäreitä Kakkugalleriassa. :D


Meow. XD

Asu:
Mekko, paita, kengät, hiusrusetti: Angelic Pretty
Sukat: Kustomoitu
Laukku: Heart E



 Söpöt Myrre ja Laura! :3

Minä ja synttärisankari olimme sattumoisin värikoordinoituja. :D

14 kommenttia:

  1. EI MITÄ KAKSI KUVAA MINUSTA JA MOLEMMAT ON ONNISTUNUT!! :D Olen hyvin hämilläni. :D

    Sun asut oli söpöjä, kuolen. ;_____; Kiitos kun tulit malliksi baww baww! ♥ Oot söpöin!

    VastaaPoista
  2. Arvatenkin halinalle mukana, kun siihen on mahdollisuus. :D Gosurori sopi siulle tosi hyvin, olisi mielenkiintosta nähdä sitä tai kuroa satunnaisesti jatkossakin päälläsi. Tosi suloisia kokonaisuuksia. :3

    VastaaPoista
  3. Mistä nuo bambi-henkarit voi ostaa?
    Ja kenen valmistamia ne ovat?
    Aivan ihania :D

    VastaaPoista
  4. Ludmilla: Pöh, onnistut aina kuvissa! :D

    Kiiitoooos ;___;

    kuragemon: Totta kai! Oon aina halunnu toteuttaa avaruusasun halinallen kanssa. XD Kiitos! Tuskin tule koskaan hankkimaan kurovaatteita itselleni, mutta ehkä jossain shooteissa voi vilahtaa päällä, en tiedä. :D

    Anonyymi: Ne on! Nuo olivat Emmi Vartiainen-nimisen artistin pöydässä. Löydsin hänen tumblrinsa tästä http://emmiriikka.tumblr.com/ ja facebookista löytyy myös. Noita kautta voi varmaan ottaa yhteyttä. :D Hänellä näyttää olvena omat nettisivutkin, mutta ne ei ainakaan tällä hetkellä toimi.

    VastaaPoista
  5. Oi! Sulle sopii todella hyvin myös toi gootti :) oot taas niin kauniina, oon kateellinen.

    VastaaPoista
  6. Aws katoin noi molemmat videot. OLit niin söpönä molemmissa ;_______; <3

    No, muita postauksia odotellessaa n u n

    VastaaPoista
  7. Muuten, Kata tai ketään teistä, niin olettekos tulossa Desuconiin kesällä?

    Itse olen :)

    VastaaPoista
  8. Ihanaa! :DD kiva kun palsit tokiosta ja kitos tästä postauksesta joka on tuliainen meille Tokiosta! :3333

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: Thanks! :D

    Lauraa: Kiitos! Oon ihan tyytyväinen lavaesiintymiseeni. Kokemuksen avulla on karistettu pois kaikki ylimääränen jännitys. :D

    En ole tulossa Desuconiin, aika harvoin käyn coneissa nykyään. :D On siellä varmaan muita loleja kuitenkin. Laura ainakin käy usein, en tiedä onko hän kesälläkin menossa.

    VastaaPoista
  10. Rose Ming-Chan: Oleppa hyvä vain. XD Harmi, että piti palata Tokiosta. XD

    VastaaPoista
  11. Pakko sanoa että toi vaalea hiuksinen tyttö, jonka kanssa poseeraat siinä kuvassa missä teillä on samanlaiset mustat mekot, oli ihan järkyttävän laiha! (olin siis itsekin paikalla ja näin hänet) Jossain pisteessä itselläni alkaa kiehua kun joillain (huom. yleisimmin länsimaisilla!) loleilla riistäytyy tää 'täydellisen nukkemaisuuden' tavoittelu käsistä. Eikö lolita tyylin kuulu kuitenkin olla huoletonta itsensä ilmaisua jota kaiken kokoiset ja näköiset voivat harrastaa? Kun vertaa japanilaisiin loleihin, he sentään tuntuvat tietävän missä menee rajat. Anteeksi, en yritä kommentillani purkaa kiukkuani sinuun, kunhan pännii...

    VastaaPoista
  12. Anonyymi: Niin no: "Eikö lolita tyylin kuulu kuitenkin olla huoletonta itsensä ilmaisua jota kaiken kokoiset ja näköiset voivat harrastaa?" Eli miksi tämän tytön ulkonäkö sitten on niin "väärin", jos loleilu on kaikenkokoisille sallittua? :D Tämä tyttö taitaa useimmiten pukeutua gyaruun, joten hän tuskin edes pyrkii ulkonäköllisesti sopivan johonkin lolimuottiin. Itselleni ei ole kovinkaan usein tullut vastaan länsimaalaisia, jotka menisivät aivan liian pitkälle lolitan takia. Näin minä asian ainakin näen.

    VastaaPoista